*

Aila Niinimaa-Keppo Totta asiaa - vaietuista aiheista

Vantaalla on juustohöylälle töitä

Vantaalla kysellään, mistä lisärahat syrjäytyneille nuorille, sairaille ja vanhuksille. Ja päättäjät vastaavat, ettei rahaa ole. Minä kysyn: miksei näihin elintärkeisiin toimiin löydy rahaa, vaikka sitä riittää moniin turhanaikaisempiinkin asioihin?

Laki sanoo esim. että myös kotonaan päivänsä viettävillä vanhemmilla on subjektiivinen oikeus viedä pienet lapsensa tarhaan yhteiskunnan hoidettavaksi. Ja kovasti tuntuu löytyvän asiantuntijoita, jotka todistavat, että kyllä lapsi tarvitsee muutakin virikettä kuin omat vanhempansa. Tietenkin tarvitsee, ja tapauksia tuntien lapselle voi joskus olla parempikin viettää aikaa poissa kotoa, mutta rahaa tarvittaisiin usein kipeämmin muualla.

Suurinta ääntä päivähoidosta pitävät nuoret vanhemmat ja varsinkin au-äidit, sillä en tunne ainoatakaan varttuneempaa joka olisi koskaan tumput suorina huutanut yhteiskuntaa apuun sen vuoksi että heidän lapsiltaan on puuttunut virikkeitä! Ikävä kyllä näille vaatijoille tuntuu elämäntapasiipeily olevan jo aivan normaali asiantila. He uskovat että kaikki elämisen kustannukset voidaan – ja jopa tuleekin – panna veronmaksajien piikkiin.

Jokin tässä nyt mättää.

Oma isäni jäi leskeksi nelikymppisenä, viiden alaikäisen lapsen kanssa. Pienin vasta opetteli kävelyä ja vanhin oli 14 vuotta. Ikävä juttu, mutta niin vain kolmea työtä paiskiva miesleski selvisi, kasvatti ja koulutti koko pesueensa – ihan ilman subjektiivista päivähoitoa. Ja tietenkin myös ilman leskeneläkettä, sitä kun mieslesket eivät tuolloin saaneet eivätkä tasa-arvofeministit edes harkinneet vaatia. Vääryys oikaistiin vasta 90-luvulla, kun muitten vähemmistöjen edut oli ensin saatu huomioiduksi.

Eikä 60–70 -luvuilla muutoinkaan tauotta naristu yhteiskunnan puuttuvista palveluista, joita tämän päivän poliitikot keksivät kilvan lisää, varsinkin näin vaalien alla

Vantaalla on väärä missio

Nykyään uskotaan ikään kuin jo yksi lapsi velvoittaisi yhteiskuntaa lukuisiin tukiaistoimiin. Varsinkin au-äidit uskottelevat olevansa lapsensa myötä takaamassa yhteiskunnan veronmaksukykyä myös tulevaisuudessa, vaikka harvoin itsekään pääsevät irti Kelan verkosta. Ja kun lapsi ei näe koskaan äitinsä tai vanhempiensa käyvän töissä, hän alkaa pitää olemassa olevaa asiantilaa ihan normaalina. Tämäkin näkyy jo tilastoissa.

Yksinhuoltajat auttajineen ovat onnistuneesti kääntäneet saavutukseksi avo/avioliittonsa epäonnistumisen tai muuten vain omaehtoisen yksinhuoltajuutensa. Ikään kuin yhteiskunta olisi vastuussa kaikista kansalaistensa kariutuneista ihmissuhteista tai sitoutumuksista? Elatusavun ennakko lankeaa kuin Manulle illallinen – eikä monikaan yh-äiti tiedosta, ettei se "ilmainen" raha ole palkkaa lapsenteosta vaan yhteiskunnan maksamaa elatusapua, joka peritään aikanaan elatusvelvolliselta. Joka muuten asuu usein au-äidin kanssa samassa taloudessa, mutta salaa, koska näin perheen tuet tuplaantuvat. Elatusavun ennakoissa on kyse isoista rahoista, sillä yli 40% lapsista syntyy tänään avioliiton ulkopuolella.

Vantaan kaupungin ylin missio ei todellakaan ole rahoittaa pelkästään päivähoitoa ja uskoa vakavissaan, että "näistä pienistä kasvaa meidän eläkkeittemme maksajia". Ei kasva. Sehän on jo todettu nimenomaan Vantaalla, jossa monen nuoren kypsyminen yhteiskunnan hyödyllisiksi osasiksi – tai edes itsestään huolehtiviksi yksilöiksi – epäonnistuu valitettavan usein. Opintojen ohjaus ei toimi, puolet oppilaista häiriköi taukoamatta ja vaikka lopettaisit koulun ja työnteon, yhteiskunta jakaa rahaa joka tapauksessa – vaikka nuorten psykiatriseen hoitoon tai edes masentuneitten autttamiseen rahaa ei riitä.

Vantaan Moby Dick -politiikka vie kaupungin konkurssiin

Maailmalla pankit ovat romahdelleet, rakennuskustannukset nousseet pilviin eikä koroille näy vieläkään kattoa. Ja vaikka nyt näyttäisikin paremmalta, ennustan että lyhyen hengähdystauon jälkeen tyhjänpäiväisten viihdytyskeitaitten ja kauppakeskusten rakentamista jatketaan uusin innoin. Tietenkin velaksi. Heurekaankin suunnitellaan valtavaa ja kallista Moby Dickiä, vaikka aniharva edes tietää, mikä tai kuka Moby Dick oli.
Ikään kuin lastenkin tulisi oppia kuluttamaan, mahdollisimman paljon ja mahdollisimman varhain.

Ja mikäs on kaikkien kuluttaessa kun pankeistakin saa taas lainaa, kiitos hallituksen nerokkaan “rahaa pankkeihin, vaikka väkisin” -päätöksen, joka maksattaa korkokeinottelijoitten voitotkin veronmaksajien pussista. Tämä merkitsee, että myös vantaalaiset veronmaksajat osallistuvat Espoon kahmimien voittojen maksuun, edes ylikorkoja ei näistä "riskisijoituksista" leikata.

Vantaalla rakennusinvestointeja on jonossa tukuttain. Ja valtaosa on tarkoitus toteuttaa lainarahalla, vaikka kaupunki ei edes tiedä, paljonko ulkoista velkaa nyt jo on ja kuinka mittavat ovat tänään pyörivät velanhoitokulut. Virkamiehiä asian laskemiseen kyllä riittäisi, sillä kaupunkihan ei halua karsia valtaisaa, koko ajan paisuvaa virkamiesarmadaansa, joka vankan kokemukseni mukaan ei tunnu koskaan edes olevan töissä.

Aila Niinimaa-Keppo

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat