*

Aila Niinimaa-Keppo Totta asiaa - vaietuista aiheista

Vaalikampanjaa pyörätuolista

Ensi kertaa ehdolla olleena ja vaalityötä pyörätuolista tehden sain ihan komeasti ääniä, josta suurkiitos äänestäneille. Pieniä ongelmia kampanjointi tuotti, mm. jalkautuminen kansan pariin osoittautui mahdottomaksi. Pari kertaa kävin tyrkyttämässä esitettä PS:n vaalimökillä, mutta kuka nyt siinä ihmispaljoudessa olisi asfaltin tasolla agitoivaa pientä puntarpäätä osannut kuunnella. Ihmettelivät vain, että mistä tuo piipitys kuuluu.

Syy pyörätuoliin oli taluttamani pystykorva Mosse, joka säntäsi kälyn seitsemän kissan kimppuun, kun vielä olimme portaitten yläpäässä. Käly oli unohtanut häätää kissansa muualle eikä minusta ollut pitelemään vahvaa pystykorvaurosta, varsinkin kun korko takertui isoon oksanreikään. Ja sitten lennettiin. Siinä kirsu mullassa maatessani, jalka nurinpäin kuin Nätti-Jussilla ja tuskien ollessa karmeat, ei luulisi naurattaneen pätkääkään. Pakko oli kuitenkin vääntää huulta hymyyn, kun kissalauman keskellä epätietoisena istuva koira tuntui anovan emännältään lisäohjeita: "No nyt ne on saatu kiinni, mitäs niitten kanssa nyt tehdään?"

Toukokuinen portailta putoaminen tutustutti minut pääkaupungin terveydenhoitoon turhankin syvällisesti. Ja opetti, että kyllä näillä maalikylillä on terveydenhoidossa vielä runsaasti toivomisen varaa. Kokemusta sain neljästä sairaalasta, mukaan lukien yksi kymenlaaksolainen rajan takaa tulleilla tohtoreilla miehitetty laitos, jossa ei onnistuttu lukemaan edes röntgenkuvaa ja väitettiin, ettei mitään murtumaa ole. Mahtoikohan olla kuvaakaan.

Helsingin johtava sairaala uskoi Kymenlaakson tulkitsijaa ja yritti sinnikkäästi kävelyttää minua kahdesta kohtaa murtuneella polvella. Arvaa, oliko herkkua tuuskahtaa turvalleen joka kerta kun yli-innokas terapeutti päästi irti käsivarresta? Kuukauden sain tapella uuden röntgenkuvan vuoksi. Se otettiin vasta kun keräsin vermeet kassiin ja ilmoitin lähteväni sellaiseen sairaalaan, jossa potilas saa röntgenkuvan karjumatta naamaansa tuskasta siniseksi.

Uuden kuvan tulkinneelta lääkäriltä vei kolme sekuntia todeta, että joka ei näe tässä murtumaa, on sokea. Ja sitten vasta aloitettiin hoito. Sain jopa polvituen, ilmeisesti sota-ajan mallia ja raavaan miehen kokoa. Kustansin salaa itse sopivan, sillä tulosvastuunsa sisäistänyt hoitoryhmäni teki tuen hankinnasta tiedettä.

Aiheuttihan onnettomuus toki muutakin vahinkoa, mutta se on pitempi tarina se. Päätäkin tutkittiin useampaan otteeseen ja sain siltä osin terveen paperit. Siis pönttö peuhasi kuten ennenkin, mitä tuo moniselitteinen lausunto sitten mahtoi tarkoittaakaan.

Koska olin ennättänyt painattaa vaaliesitteet, ne piti tietenkin jakaa. Olin aikoinani vannonut, ettei miehen tarvitse osallistua jakelupuuhiin. Ja koska itsekään en hommaan kyennyt, keksin käynnistää yhteistyön: mies ajaisi ja minä pudottelisin broshyyrit postilaatikoihin. Taisi käydä niin, että emme saaneet edes ensimmäistä läpyskää jaetuksi, kun autossa jo virisi rankka riita. Mielestäni mies ei ajanut tarpeeksi lähelle laatikkoa ja luonnollisesti huomautin asiasta. Korostin, että minä kyllä näen miten lähelle ojan reunaa voi ajaa. “Kyllä joo, niitä sinun näkymiäsi on auton kylki täynnä!”, totesi mies ja kaasutti saman tien kotiin.

Jaettavahan ne esitteet kuitenkin oli. Ja niin vain talosta askelsi kadulle useampanakin iltana synkkäkulmainen mies terhakka pystykorva vierellään. Tietenkin keskelle pahinta myrskyä ja molemmat varustautuneina kuin sipoolaiset silakanpyytäjät. Onneksi oivalsin ajoissa, ettei nyt ollut vitsin paikka. Yksikin hymynkare, niin koko broshyyrinippu olisi roihahtanut tuhkaksi, olipa sade miten rankka tahansa.

Yritinhän minäkin reppana osallistua vaalityöhön. Vastailin illat pitkät netin vaalikoneisiin ja kirjoittelin blogiini ja yleisönosastoihin. Ei kuitenkaan ollut niin märkää puuhaa kuin esitteitten jako, kuten minulle toistuvasti huomautettiin.

Seuraavissa vaaleissa pystytän teltan perussuomalaisten vaalimökin viereen, kuten Kaddafi Kremliin, ja juttelen aamusta iltaan joka ikisen ohikulkijan kanssa. Minä nimittäin pidän ihmisistä ja keskusteluista tuntemattomien kanssa. Eivätkä keskustelun aiheet lopu aivan heti, niitä jäi näet tämän vaalitaistelun aikana runsaasti varastoon.

Nähdään seuraavissa vaaleissa!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat