*

Aila Niinimaa-Keppo Totta asiaa - vaietuista aiheista

Etyj – brandin rakentamista 54 miljoonalla markalla

Suomen Etyj-isännyys tuli veronmaksajille kalliiksi. Lisäksi maamme Georgian ja Venäjän välisen konfliktin sovittelijan rooli on suorastaan hämmästyttävä poliittinen metaforfoosi, kun tuntee Suomen aikaisemmat ansiot sekä Etyk-isäntänä että Georgia-suhteitten rakentajana.
Miten ihmeessä maa, joka ei vielä vähän aikaa sitten tiennyt Kaukasiasta ja sen ongelmista mitään, on yhtäkkiä sisäistänyt esim. Georgian ongelmat niin syvällisesti, että on mielestään paras alueen rauhanrakentaja? Historia ei kyllä anna mairittelevia viitteitä.

Georgia, joka ensimmäisenä neuvostotasavaltana päätti käyttää hyväkseen perustuslain suomaa oikeutta erota Neuvostoliitosta, sai aikanaan Suomen valtiojohdolta harvinaisen tylyn kohtelun. Kun tri Zviad Gamsahurdia, Georgian Helsinki-ryhmän perustaja ja puheenjohtaja, lähestyi suosittuna oppositiojohtajana Mauno Koivistoa, presidentti ei millään tavalla vastannut hänen kirjeeseensä. Saman ylimielisen kohtelun koki Gamsahurdia Koiviston taholta myös Georgian historiallisten parlamenttivaalien 1990 ehdottomana voittajana sekä kansan 87-prosenttisella äänivyöyryllä valitsemana presidenttinä 1991. Koiviston mielestä vain Neuvostoliiton ex-ulkoministeri, lukemattomiin ihmisoikeusrikoksiin syyllistynyt, kansan syvästi vihaama ja Veriseksi Eduardiksi kutsuma, KGB-kenraali Eduard Shevardnadze oli poliitikko, johon valtiojohtomme luotti.

Viimeisen kirjeen Gamsahurdia lähetti maanpaosta Tshetsheniasta. Vastausta avunpyyntöönsä asein kaadettu demokraattinen presidentti ei tietenkään saanut. Ja sitten maamme johto teki varsinaisen rimanalituksen: suomalaisen järjestäjän päätös kutsua vallankaappausta johtanut Eduard Shevardnadze mafiajoukkoineen Helsinkiin 1992 ja kieltää vapailla vaaleilla valitulta presidentti Gamsahurdialta pääsy maahan prostituoi koko Etyjin olemassaoloa ja oli täydellisesti järjestön peruskirjan vastainen. Edes laillisen presidentin valtuuttamaa, maassa jo ollutta, edustajaa ei huolittu kokoukseen. Voiko parlamentarismia enää pahemmin loukata?

Näyttävimmin Georgia nousi v. 2005 päättäjien tietoisuuteen maamme rajavartioston pidättäessä 55 georgialaista ostosmatkalle saapunutta isoäitiä prostituutioepäilyjä viljellen ja ihmiskauppaan kytkien. Huoran leiman naisiin löi varsinkin Helsingin Sanomat, joka näyttävässä kirjoituksessaan suorastaan julisti vankat prostituutioepäilynsä lukijoilleeen. Jutun jälkeen muuta totuutta oli turha käydä alustamaan. (Juttu onneksi etenee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja siitä tarkemmin tuomion jälkeen.)

Naisten tultua lennätetyksi kotimaahansa alkoi Georgiassa yllättäen pyöriä korkean tason suomalaismatkailijoita, rajavartioston päällikkö kävi lupaamassa opastusta ja rahaa georgialaiskollegalleen ja itse tasavallan presidentti Halonen vei myös, mielenosoituksen ympäröimänä, maan johdolle tukilupauksiaan. Suomessa kävi Georgian parlamentin puhemies Nino Burdzhanadze, ex-kommunisti ja em. rajavartiolaitoksen päällikön vaimo. Burdzhanadze oli - kansan vihat Shevardnadzea kohtaan hyvin tuntien - kärppänä kaatamassa kommunistipolitrukkia, jonka omahyväisiä valheita HS mm. julkaisi vieraskynäpalstallaan vielä hetki ennen valtiorosvon kaatamista.

Kaiken kaikkiaan kokoustyrkky Suomi on toiminnallaan alentanut Etyjin käytännössä pelkäksi kuplaksi. Viimeisinkään kokous tuskin tuo maallemme edes kaivattua imagonostetta, pelkästään holtitonta rahanmenoa keskellä taloudellista kriisiä, jolloin mielisairaaloiden asukitkin ajetaan säästösyistä kaduille. Ja ajoitus heti täydellisen Georgia-epäonnistumisen jälkeen oli käsittämättömän huono. Mutta Suomen järjestämä kokous jatkaa hyvin Etyj-epäonnistumisten sarjaa. Maammehan pyrki lyhytnäköisesti vain paistattelemaan parrasvaloissa, hyötymään – oman uskottelunsa mukaan – siitä ihailusta, jonka hyvin järjestetty konferenssi mukanaan tuo. Siis viis tuloksista, tai ylipäätään Etyjin ajamista asioista, kunhan vain päästään liehakoimaan suurvaltoja ja esittelemään Marimekon kankaita.

Ensimmäinen Etyk 1975 oli yksinomaan Kekkosen lahja Brezhneville. Neuvostoliiton heilutellessa tahtipuikkoa kokous päätti sodan jälkeisen Euroopan kahtiajaosta, agendan kolmannen korin (ihmisoikeudet) jäädessä pelkäksi silmänlumeeksi. Vuoden 1992 Etyk-katastrofi oli taas pitkälle Koiviston oma rakennelma, selkeä järjestön peruskirjan yli käveleminen, jonka tosin lähes ylittää vuoden 2008 ulkoministeritapaaminen. Kokouksessahan tuotiin ainutlaatuisella tavalla esille Putinin/Medvedevin ehdotus, jossa maailman raakalaismaisinta kansanmurhaa toteuttava valtio vaatii suurempaa sanavaltaa Etyjin päätöslauselmiin. Mikä taas merkitsisi, ettei venäläisten Tshetsheniassa tekemiä ihmisoikeuksia saisi edes tutkia, saatika tuomita, ja ettei Abhasian ja Etelä-Ossetian Etyjin nenän edessä tapahtuneeseen miehitykseen puututa.

Suomen Etyj-ylpeilijöillä olisi kuitenkin paljon tehtäväkenttää edessään, varsinkin Kaukasiassa, jossa täytyy kiertää itse paikanpäällä, ei pelkästään "tarkkailla" kiven takana kykkien, turvaliivien suojissa “venäläisten rauhanturvaajien” tekemisiä. Totuus tapahtumista siellä on aivan muuta kuin mitä Venäjä tiedottaa, sillä sotapropagandassa pätee Venäjällä vain yksi sääntö: “kertomalla totuuden annat aseet vihollisen käsiin”.

Häveten kuuntelin myös, miten Venäjä jälleen kerran teki Etyjissä Suomea naurunalaiseksi: Lavrov, joka ei tietenkään suostunut yhteiseen julkilausumaan, arvosteli kokousta siitä, ettei järjestö kyennyt estämään mm. Etelä-Ossetian sotaa. Eli sitä ihmishenkiä maksavaa konfliktia, jonka Venäjä itse organisoi, rahoitti ja edelleen jatkaa miten tahtoo. Venäjällähän mikään ei ole muuttunut stagnaation ajoista. Ja näköjään myös vanha suomettuminen jatkuu ja uudet stubbit kuuntelevat vuorostaan nyökytellen sitä samaa venäläisten absurdia retoriikkaa, jota maamme on ollut uskovinaan jo vuosikymmenten ajan.

Etyjin olisi todella aika hoitaa ensin Georgian asia kuntoon, eli Suomen tulisi vaatia venäläiset kokonaan pois alueelta, vaikka kokousisännyys muualle siirtyisikin. Ja työhön pitäisi hakea vanhojen suomettujien sijasta uusia tekijöitä, jo ennen kuin Keski-Aasiassa alkaa tapahtua. Eivät kansat silläkään alueella maailman tappiin jaksa sulattaa perinnöllistä diktatuuria. Etyjin – ja Suomen – asia on korjata Helsingin kokouksen 1992 virhe ja organisoida maille historian ensimmäiset demokraattiset vaalit, sillä kansojen vapaissa vaaleissa ilmaisemaan tahtoonhan koko järjestön olemassaolo perustuu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat